Vuonna 2023 ensihoitopalveluissa kohdattiin Suomessa yhteensä 363 uhka- tai väkivaltatilannetta, mikä on kaksinkertainen määrä kahteen edelliseen vuoteen verrattuna. Lukumäärä on palannut vuosien 2018–2020 tasolle. Tiedot ilmenevät Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston keräämistä ensihoitopalvelujen uhka- ja väkivaltatilanneilmoituksista.
Suurin osa ilmoituksista (87 %) johtui asiakkaiden käyttäytymisestä. Uhka- ja väkivaltatilanteita esiintyi yleisimmin Itä-Uudellamaalla, mutta niitä esiintyi keskimääräistä useammin muuallakin Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Keski-Pohjanmaalla. Uhka- ja väkivaltatilanteita sattui 0,06 prosentissa kaikista ensihoitotehtävistä, mikä tarkoittaa, että jokaista 1753 tehtävää kohti sattui yksi tilanne.
Väkivallan ilmenemismuodoista kielellinen tai henkinen väkivalta oli yleisin (43 %), lievää fyysistä väkivaltaa esiintyi 32 prosentissa tapauksista. Huomionarvoista on, että 76 prosentissa väkivaltatilanteista tekijä oli päihtynyt.
Ensihoitajat kohtaavat väkivaltaa useimmiten ambulanssissa (38 %) ja yksityisasunnoissa (30 %). Tilanteista suurin osa ilmoitettiin työnantajan edustajalle (77 %), poliisiin otettiin yhteyttä 15 prosentissa tapauksista.
Lisätietoja: Jukka Lehtola, ensihoitomestari, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, 040 1471090, jukka.lehtola (ät) pelastustoimi.fi
Lyhyt yhteenveto tuloksista: Uhka- ja väkivaltatilanteet ensihoidossa vuonna 2023 (video)
Tuloksista laajemmin: Uhka- ja väkivaltatilanteet ensihoidossa vuonna 2023 (pdf)
-
Uhka- ja väkivaltatilanteet ensihoidossa lisääntyneet
Vuonna 2023 ensihoitopalveluissa kohdattiin Suomessa yhteensä 363 uhka- tai väkivaltatilannetta, mikä on kaksinkertainen määrä kahteen edelliseen vuoteen verrattuna. Lukumäärä on […]
-
Kansalliset suositukset TE24-yhdyspintojen rakentamiseen alueille on julkaistu
Osana TE-palvelut 2024-uudistuksen toimeenpanoa on julkaistu ”Kansalliset suositukset yhdyspintojen rakentamiseen alueille”. Suositukset on suunnattu työvoimapalveluja, sosiaali- ja terveyspalveluja sekä kotoutumispalveluja […]
-
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy ei kannata opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelujen siirtoa takaisin kuntiin – sitä eivät kannata myöskään hyvinvointialueet
Hyvinvointialueiden lasten, nuorten ja perheiden palvelujen johtajat vastustavat tuoreessa kannanotossaan opiskeluhuollon takaisinsiirtoa kuntiin ja toivovat työrauhaa palvelujen edelleen kehittämiseksi. Palvelujen […]
-
Hyvinvointialueiden ensimmäisen vuoden onnistumiset lupaavat hyvää tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluille
Hyvinvointialueet ovat onnistuneet kehittämään palveluiden yhdenvertaista saatavuutta ja henkilöstötilannetta ja vähentämään hallinnollisen ja päällekkäisen työn määrää. Suomalaisten tyytyväisyys sosiaali- ja […]
-
Hyvinvointialueen varautuminen -opas 2.0, Varautumisen yhteistyön sisältöjä
Päivitetty opas kokoaa yksiin kansiin varautumiseen ja valmiussuunnitteluun liittyvää tietoa hyvinvointialueiden toiminnan tueksi. Asiakirja pyrkii kokoamaan varautumiseen ja valmiussuunnitteluun liittyviä […]