Hyvinvointialueet

Hyvinvointialueiden ensimmäisen vuoden onnistumiset lupaavat hyvää tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluille

Hyvinvointialueet ovat onnistuneet kehittämään palveluiden yhdenvertaista saatavuutta ja henkilöstötilannetta ja vähentämään hallinnollisen ja päällekkäisen työn määrää. Suomalaisten tyytyväisyys sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluihin on säilynyt yleisesti korkealla tasolla myös sote-uudistuksen jälkeen.

Hyvinvointialueet ovat ensimmäisen toimintavuotensa aikana osoittaneet, että ne ovat toimintakykyisiä, ja toimintavarmoja. Kaikki hyvinvointialueet ovat onnistuneet siirtämään palveluiden järjestämisvastuun ja toiminnan turvallisesti vanhoista organisaatioista uuteen ja suoriutuneet uuden demokraattisen tason päätöksentekoprosessien kehittämisestä.

Palvelujen turvallinen siirtymä kunnista hyvinvointialueille on jo itsessään ollut valtava onnistuminen. Sen lisäksi kehittämistyö on saatu hyvään vauhtiin”, sanoo Sanna Svahn, joka toimii hyvinvointialuejohtajien H23-verkoston puheenjohtajana. 

Alueilla on kyky ratkaista ongelmia ja uudistaa palveluita. Esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalveluita uudistetaan, jotta tarjolla olisi aiempaa parempia tapoja saada apua matalalla kynnyksellä.

Esimerkiksi Varsinais-Suomessa on avattu digimielenterveysklinikka ja Helsingissä uusi matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupiste ja päihdepalvelupiste. Keski-Uudellamaalla avattiin kolmas matalankynnyksen päihdeavokuntoutuspiste, joka suunnattiin nuorille aikuisille. Terapiat etulinjaan -toimintamallin kehittäminen vaikuttaa asiakastyöhön koko maassa.

Asiakkaat tyytyväisiä saamaansa palveluun ja hoitoon

Suomalaisten tyytyväisyys sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin on säilynyt yleisesti korkealla tasolla myös sote-uudistuksen jälkeen. Asiakkaat ja potilaat ovat pääosin erittäin tyytyväisiä saamansa hoidon ja palvelun laatuun. Tämä käy ilmi alueiden keräämästä asiakaspalautteesta.

Kiitos onnistumisesta kuuluu jokaiselle, joka työskentelee hyvinvointialueilla”, sanoo H23-verkoston varapuheenjohtaja Marina Kinnunen.

Hyvinvointialueilla on parannettu asiakasohjausta ja panostettu matalan kynnyksen palveluihin. Moni alue on ottanut käyttöön koko alueen kattavia neuvonta- ja palvelunumeroita ja chat-palveluita. Esimerkiksi Kymenlaaksossa ja Pohjanmaalla on avattu sosiaalihuollon asiakasneuvontanumerot. Lapissa terveysasemien avovastaanotoilla on käynnistetty jatkuvuusmalli, jossa usein asioivat henkilöt tapaavat aina samat lääkärit ja hoitajat.

Digitaalisia palvelukanavia otetaan käyttöön nopealla tahdilla koko Suomessa. Hyvinvointialueilla on yksittäisiä kuntia suurempina toimijoina paremmat mahdollisuudet satsata järjestelmien käyttöönottoon ja siirtää työpanosta myös digitaaliseen asiointiin. Esimerkiksi Etelä-Savon hyvinvointialueella jo noin 30 % perusterveydenhuollon vastaanottokäynneistä tapahtuu etänä. Itä-Uudellamaalla käyttöön otetun HyVä-digi-palvelun kautta on puolessa vuodessa otettu yhteyttä jo 16 000 kertaa. Päijät-Hämeessä yli 40 000 asukasta on ladannut Päijät-Sote-mobiilisovelluksen.

Hyvät käytännöt jaetaan alueiden kesken

Ensimmäisten viidentoista kuukauden aikana hyvinvointialueilla on uudistettu palveluita rivakasti. Yhteistä toimenpiteille on, että ne parantavat palveluiden yhdenvertaista saatavuutta, henkilöstötilannetta ja integroitua toimintatapaa, jossa hallinnollisen ja päällekkäisen työn määrä vähenee.

Hyvinvointialueet tekevät tiivistä yhteistyötä ja seuraavat kehittämistyötä muualla maassa. Jokainen alue kehittää palveluitaan omat erityispiirteet ja tarpeet huomioiden.

Monella alueella on otettu käyttöön liikkuvan sairaalan palvelut, jossa hoitaja voi mennä esimerkiksi ikäihmisen luo, ja raskas käynti päivystyksessä voidaan välttää. Vanhenevan väestön palveluiden tarve kasvaa, minkä vuoksi suunnitellaan myös uusia, turvallisia asumisen tapoja, kuten yhteisöllistä asumista. Muun muassa Pohjois-Karjalassa lisätään ikääntyneiden perhehoitoa.

Hyvinvointialueiden onnistumisen edellytyksenä on työrauha toimeenpanna uudistuksia

Hyvinvointialueet vastaavat samojen palveluiden järjestämisestä, mutta niiden välillä on paljon eroja. Alueiden koko ja väestö vaihtelevat merkittävästi. Hyvinvointialueiden organisaatiot ovat keskenään erilaisia, ja alueet ovat uudistumisessaan eri vaiheessa.

Hyvinvointialueita yhdistävät samat haasteet: riittävätkö henkilöstö ja rahat, ja miten turvata riittävät palvelut eri ikäisille ihmisille. Palveluiden kehittämisessä arjen innovaatioilla ja asiakkaiden tarpeisiin vastaavilla teoilla on suuri merkitys kokonaisuudelle. Onnistumisen keskeisenä edellytyksenä on, että hyvinvointialueille annetaan työrauha toimeenpanna päätetyt uudistukset, ja että hyvinvointialueille ei kohdistu mittavia lisäsopeutustarpeita.

Ensimmäisen vuoden kehitys antaa jo uskoa siihen, että palveluiden saatavuus voi parantua. Kun uudistukselle annetaan aikaa, hyvinvointialueet saavat mahdollisuuden näyttää kykynsä ja onnistua”, sanoo Sanna Svahn. 

Lisätietoja:

Sanna Svahn
H23 verkoston puheenjohtaja

Marina Kinnunen
H23-verkoston 1. varapuheenjohtaja

H23-verkosto

H23-verkoston jäsenet

Timo Aronkytö, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Matti Bergendahl, HUS-yhtymä

Marina Erhola, Pirkanmaan hyvinvointialue

Harri Hagman, Kymenlaakson hyvinvointialue

Jari Jokela, Lapin hyvinvointialue

Juha Jolkkonen, Helsinki

Tero Järvinen, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Marina Kinnunen, Pohjanmaan hyvinvointialue

Kristiina Kariniemi-Örmälä, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

Marko Korhonen, Pohjois-Savon hyvinvointialue

Katja Virta, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Kirsi Leivonen, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Sally Leskinen, Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Jukka Lindberg, Kainuun hyvinvointialue

Ilkka Luoma, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Max Lönnqvist, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue

Tarmo Martikainen, Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Olli Naukkarinen, Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Santeri Seppälä, Etelä-Savon hyvinvointialue

Markus Syrjänen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

Jan Tollet, Keski-Suomen hyvinvointialue

Kirsi Varhila, Satakunnan hyvinvointialue

Petri Virolainen, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

H23-verkosto on hyvinvointialuejohtajien ammatillinen verkosto.