Vuokratyöhankkeen keskipisteessä on hyvinvointialueiden sijaishallinnan ratkaisumallit ja erityisesti vuokratyön valtakunnalliset hankinta- ja sopimusmallit. Vuokratyön rinnalla on tunnistettu monia eri ratkaisumalleja, joilla sijaistarpeita alueilla ratkotaan.
Marraskuussa käynnistyivät hyvinvointialueiden tapaamiset, missä tärkeimpänä tavoitteenamme on kuulla alueiden tulevaisuuden suunnitelmista ja keskustella vuokratyön hankinta- ja sopimusmallista.
Tapaamiset lähtivät liikkeelle Pohjois-Savon hyvinvointialueelta, jossa keskusteluun osallistui monipuolisesti hyvinvointialueen johtoa ja aluehallituksen puheenjohtaja. Yhtenä tärkeänä elementtinä keskustelussa nousi esiin poikkeus- ja häiriötilanteiden velvoitteet: miten vuokratyön sopimusmalleissa häiriötilanteet otetaan huomioon.
- Vuokratyön hallinta ja uudenlaisten joustavien työmallien kehittäminen haastavat hyvinvointialueita. On äärimmäisen tärkeää, että voimme etsiä ratkaisuja yhdessä. Suomi tarvitsee käyttöönsä kaikki keinot, joilla työn vaikuttavuutta ja työhyvinvointia voidaan parantaa rinta rinnan, arvioi tapaamiselle osallistunut Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen.
Seuraavana vuorossa on Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueet. Tapaamiset järjestetään marras-helmikuun aikana.
Lisäksi hankinta- ja sopimusmalleihin liittyen hanketiimi järjestää markkinakartoituskeskustelut YT-alueittain. Ensimmäiset tilaisuudet vuokratyötuottajille ja sähköisten kilpailutus- ja sijaishallinnan alustatoimittajille järjestetään
3.12. kello 9 Turussa
12.12. kello 9 Tampereella
Markkinakartoituskutsu on julkaistu Hilmassa ja tilaisuuksiin toivotaan aktiivista osallistumista alan yrityksiltä. Alkuvuonna markkinakartoitukset jatkuvat Oulussa, Kuopiossa ja Helsingissä.
Blogin on kirjoittanut vuokratyöhankkeen vetäjä, hankejohtaja Sanna Vauranoja.
Lisätietoja:

SANNA VAURANOJA
hankejohtaja
+358 50 3066 129
sanna.vauranoja@hyvil.fi
-
Saavutettavuuden edistäminen hyvinvointialueilla
Kannanotto Suomen digikompassin sisältöihin – saavutettavuuden edistäminen hyvinvointialueilla Kannanoton strategisen tason tavoite Julkisen hallinnon digitaalisten palveluiden ja asiakaspolkujen tulee olla […]
-
Suun terveydenhuollon ohjeellinen vastaavuusluettelo vuodelle 2026 julkaistu
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämään suun terveydenhuollon toimenpideluokitukseen tulee muutoksia 1.1.2026. Hyvilin julkaisemassa vastaavuusluettelossa kuvataan asiakasmaksuasetuksen ja toimenpideluokituksen välisiä […]
-
Voiko sosiaalityötä ohjata ulkoapäin?
”Sosiaalityö on itsenäinen akateeminen professio, jonka sisältöä ei voida määritellä ulkoapäin ja johon liittyvää vastuuta ei voida näin siirtää työnantajalle” […]
-
Hankintalain uudistaminen tarvitsee aikalisän ja uuden suunnan
Hyvil on tyytyväinen lainsäädännön arviointineuvoston keskiviikkona julkaistuun näkemykseen julkisten hankintojen lakiuudistuksen valmistelun tilasta. Arviointineuvosto toteaa, että esitys ei ole valmis […]
-
HVA-tapaamiset ja markkinakartoitukset käyntiin vuokratyöhankkeessa
Vuokratyöhankkeen keskipisteessä on hyvinvointialueiden sijaishallinnan ratkaisumallit ja erityisesti vuokratyön valtakunnalliset hankinta- ja sopimusmallit. Vuokratyön rinnalla on tunnistettu monia eri ratkaisumalleja, […]