Koronan ja vuoden 2022 työtaisteluiden jälkeen hyvinvointialueet kärsivät merkittävistä haasteista henkilöstön saatavuuteen liittyen. Lakisääteiset velvoitteet ja mitoitukset täytettiin osittain ulkopuolisella työvoimalla, pääosin vuokratyöllä. Ulkopuolisen henkilöstön kustannukset kuitenkin nousivat kestämättömälle tasolle verrattuna oman työn kustannuksiin.
Ministeri Juuson johdolla Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi 600 000 euron hankerahoituksen hyvinvointialueille, Helsingille ja HUS:lle vuokratyön käytön hallinnan parantamiseksi. Hankkeessa toteutetun alkukartoituksen perusteella vuokratyön käyttö on noin neljä prosenttia sosiaali-, terveys- ja pelastushenkilöstön kuluista alueilla. Yleisintä vuokratyön käyttö on erikoissairaanhoidon erikoislääkäreiden, perusterveydenhuollon lääkäreiden sekä hoito- ja hoivahenkilöstön osalta.
- Vuokratyötä tulee olemaan jatkossakin. Vuokratyö tarjoaa joustoja työntekoon, mitä esimerkiksi nuoret sukupolvet arvostavat. Hankkeessa kyse on vuokratyön käytön ja hinnoittelun kestävän tason löytämisestä koko Suomeen, toteaa hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, Etelä-Savon hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.
Hankkeen taustalla on Ruotsin malli, jossa vuokratyölle mallinnettiin kansalliset hintakatot eri ammattiryhmille ja alueelliset hintaerot on otettu huomioon: pohjoinen Norrbottenin alue on kalliimpi kuin Tukholma. Hankkeessa selvitetään, miten Ruotsin malli olisi sovellettavissa Suomen kaikilla hyvinvointialueilla, HUS:ssa ja Helsingissä.
Hankerahoitus on myönnetty Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Hankkeen toteuttaa alueiden yhteinen Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy. Hankeaika on 1.5.2025-31.5.2026.
- Hanke käynnistyi alueiden vuokratyön nykytilaa selvittävällä alkukartoituksella. Kuluvan vuoden aikana vuokratyön käyttö on vähentynyt henkilöstön saatavuustilanteen parantumisen myötä. Nyt onkin oikea aika rakentaa mallia tulevaisuuden suunnitelmallista vuokratyötä varten, Hyvilin toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi kertoo.
Alkukartoitukseen osallistuivat kaikki 21 hyvinvointialuetta, Helsinki ja HUS. Ulkopuolisen henkilöstön neljän prosentin osuuteen sisältyvät perinteinen vuokratyö ja ostopalveluhenkilöstö, joita hankitaan yhteensä reilun 500 miljoonan edestä. Ulkopuolista työvoimaa hankitaan markkinatoimijoiden lisäksi in-house yhtiöiltä. Hyvinvointialueet käyttävät sijaistarpeisiin myös omia sijaispoolejaan.
- Hyvinvointialueiden vuokratyön käytössä ei ole alkukartoituksen mukaan merkittäviä eroja pelkän maantieteen perusteella. Suurin euromäärä on käytetty erikoislääkäreihin ja toisaalta hoito- ja hoivahenkilöstön ostojen osuus on työtunneiltaan suurinta, hankejohtaja Sanna Vauranoja Hyvilistä kuvailee alkukartoituksen tuloksia.
Lisätietoja:

SANNA VAURANOJA
hankejohtaja
+358 50 3066 129
sanna.vauranoja@hyvil.fi