Hyvinvointialueiden alkuvaiheessa vuokratyö oli monelle alueelle välttämätön ratkaisu palveluiden turvaamiseksi. Tilanne kävi erityisen haastavaksi juuri ennen alueiden käynnistystä vuonna 2022, kun samaan aikaan osuivat koronapandemia, henkilöstömitoitusten muutokset, hoitajien työehtosopimuksen päättyminen, työtaistelut sekä hyvinvointialueiden käynnistys.
Alueet ovat viime vuodet panostaneet omien rekrytointimallien ja sijaispoolien kehittämiseen sekä henkilöstön pitovoiman parantamiseen. Henkilöstön saatavuus onkin pääsääntöisesti parantunut vuoden 2025 aikana; rekrytointeihin ja pitovoimaan panostamisen ohella hyvinvointialueiden taloustilanne on johtanut henkilöstövähennyksiin. Samaan aikaan hankintavelkaa on saatu purettua ja muun muassa vuokratyön kilpailutuksia on kyetty toteuttamaan suunnitelmallisesti kustannusvaikuttavuutta parantaen.
Uusimpana ratkaisuna keväällä 2025 käynnistyi STM:n toimesta vuokratyön hallintaan liittyvä valtakunnallinen hanke. Ruotsi ja Norja ovat rakentaneet hankintamallit terveydenhuollon vuokratyölle jo aiemmin. Ruotsissa 21 alueen yhteistä hankintamallia valmisteltiin seitsemän vuotta ja se on ollut käytössä vuodesta 2023 alkaen. Myös Norjassa käytetään lääkäreiden ja hoitajien vuokratyöhön yhteistä hankintamallia neljän sairaalapiirin kesken.
Vuonna 2023 vuokratyön osuus sote-henkilöstökustannuksista oli arviolta vajaat 7%. Vuonna 2024 vuokratyön ja sote-henkilöstön hankintojen kustannukset hyvinvointialueilla lähtivät laskuun ollen reilut 4% sote-henkilöstömenoista. Vuonna 2025 vuokratyön käyttö ja sen kustannukset ovat arvioiden mukaan laskeneet edelleen. Alkuvuoden aikana hankkeessa tullaan toteuttamaan kysely alueille vuoden 2025 toteutumista.
Vuodenvaihteen molemmin puolin Hyvilin hanketiimi on tavannut sekä hyvinvointialueiden edustajia että toteuttanut alustavaa markkinakartoitusta vuokratyön tuottajille.
- Alueiden tapaamisilla on syntynyt erinomaista keskustelua ja arvokasta ymmärrystä alueiden sijaishallinnan keinoista, haasteista sekä tulevaisuuden suunnitelmista, hankejohtaja Sanna Vauranoja iloitsee.
Tilannekuvan päivittämisen lisäksi hankkeessa jatketaan kevään aikana tiivistä vuoropuhelua alueiden ja tuottajien kanssa, rakennetaan valtakunnallista hinnoittelumallia ja kehitetään vuokratyön hankintamalleja alueiden käyttöön. Hankkeen lopputuloksena alueille syntyy näiden lisäksi opas sijaishallintaan ja työkaluja sijaishallinnan kustannusten selvittämiseen.
Vuokratyön sopimus- ja hankintamalli Suomen hyvinvointialueille, HUS:iin ja Helsinkiin hankeaika on 1.5.2025-31.5.2026. Hankkeen rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja sen toteuttaa alueille Hyvil. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.
Blogin on kirjoittanut vuokratyöhankkeen hankejohtaja Sanna Vauranoja.

SANNA VAURANOJA
hankejohtaja
+358 50 3066 129
sanna.vauranoja@hyvil.fi