Hallitus on päättänyt leikata 140 miljoonaa euroa, noin kolmanneksen sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista. Suunnitellut lisäleikkaukset heikentävät erityisesti ehkäisevää ja varhaista tukea. Nämä ovat toimintoja, jotka auttavat ihmisiä hyvissä ajoin ennen raskaiden palveluiden tarvetta.
Järjestöleikkaukset osuvat samaan aikaan hyvinvointialueiden mittavien sopeutusten kanssa. Vaikutukset kohdistuvat samoihin asiakkaisiin kaksinkertaisesti. Yhtäaikaiset säästöt sekä järjestöiltä että hyvinvointialueilta synnyttävät palveluvajeen erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville ja lisäävät raskaampien palvelujen tarvetta. Näin laajat ja samansuuntaiset leikkaukset heikentävät koko järjestelmän kykyä vastata ihmisten tarpeisiin ja kasvattavat pitkän aikavälin kustannuksia. Tämä on lyhytnäköistä eikä tue hallituksen tavoittelemaa palvelujärjestelmän kehittämistä.
Hyvinvointialueilla ei ole sote-järjestöille toiminnallista korvaajaa. Hyvinvointialueiden omat järjestöavustukset ovat tärkeitä, mutta ne eivät voi korvata valtakunnallisten avustusten leikkauksia. Leikkaukset osuvat kipeimmin haavoittuvassa asemassa oleviin ja kasvattavat toteutuessaan hyvinvointialueiden kustannuksia – eivät vähennä niitä. Järjestöjen toiminta supistuu etenkin niillä alueilla, joissa tarve on suurin.
Hyvinvointialuejohtajien näkemyksen mukaan on perusteltua arvioida lisäleikkausten vaikutukset vielä uudelleen ja turvata järjestöjen toimintaedellytykset. Se vahvistaa ihmisten arjessa pärjäämistä, ehkäisee syrjäytymistä ja tukee koko sote‑järjestelmän kestävyyttä.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat merkittävä osa suomalaista hyvinvointijärjestelmää.
Järjestöillä on erityisosaamista muun muassa varhaisen vuorovaikutuksen, vanhemmuuden, erotilanteiden, päihde- ja mielenterveysongelmien, lähisuhdeväkivallan, vammaisuuden, sairauksien, asunnottomuuden ja syrjäytymisen teemoissa.
Arjessa järjestöt tarjoavat matalan kynnyksen tukea, vapaaehtoistoimintaa, vertaistukea, ryhmätoimintaa sekä nimettömiä auttamisen kanavia (chatit, kriisipuhelimet), joita käytetään vuosittain satojatuhansia kertoja. Tämä tärkeä tuki vahvistaa arjenhallintaa, ehkäisee ongelmien syvenemistä ja täydentää hyvinvointialueiden vastuulla olevia palveluja.
Järjestöt ovat myös osa palvelukokonaisuuksia: muun muassa perhe- ja kriisikeskuksissa ja ne toimivat ammattilaisten kumppaneina ja tuovat mukaan yhteisöllisyyttä sekä kokemustietoa. Hyvinvointialueiden ja järjestöjen välinen kumppanuus on keskeinen osa ennaltaehkäisevää ja vaikuttavaa työtä.
Lisätietoja:
MARKO KORHONEN
H23-verkoston puheenjohtaja
Hyvinvointialuejohtaja, Pohjois-Savon hyvinvointialue
p. 044 717 4111

MINNA KORKIAKOSKI-VÄSTI
toimitusjohtaja
+358 50 325 5600
minna.korkiakoski-vasti@hyvil.fi
-
Hyvinvointialuejohtajien ja Hyvilin kannanotto: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustusten lisäleikkauksista tulisi luopua
Hallitus on päättänyt leikata 140 miljoonaa euroa, noin kolmanneksen sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista. Suunnitellut lisäleikkaukset heikentävät erityisesti ehkäisevää ja varhaista […]
-
Ensihoitopalveluissa kirjattiin vuonna 2025 yhteensä 456 uhka- ja väkivaltatilannetta
Uhka- ja väkivaltatilanteita kirjattiin ensihoitopalveluissa vuonna 2025 yhteensä 456 kpl, kun vastaavia kirjauksia vuonna 2024 oli 377 kpl. Tilanteisiin liittyvien […]
-
Mikä vuokratyön määrittelyssä on niin vaikeaa?
Vuokratyön määrittely sote-alalla on monikerroksinen kokonaisuus, jossa työoikeus, verotus, sosiaali- ja terveydenhuollon sääntely ja potilasturvallisuus limittyvät toisiinsa. Vuokratyön käyttö on […]
-
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tietopohjan muodostaminen ja sen hyödyntäminen – uusi materiaali strategisen yhteistyön tueksi
Kuntien ja hyvinvointialueiden strateginen yhteistyö on edennyt alkuvuosien aikana hitaasti. Haasteita aiheuttaa mm. yhteisen tietopohjan ja tilannekuvan puute, jonka vuoksi […]
-
Millaisena hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyö näyttäytyy vuonna 2026? – Hyvinvointialueiden virka- ja luottamushenkilöjohdon kysely on nyt auki!
Hyvil kartoittaa parhaillaan hyvinvointialueiden luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon näkemyksiä kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tilanteesta. Nyt toteutettava yhdyspintojen tilannekuvakysely on järjestyksessään jo […]