Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n osakeanti päättyi maaliskuun 31.3.2023. Kaikki hyvinvointialueet, HUS-yhtymä ja Helsingin kaupunki ovat tehneet määräaikaan mennessä osakeantipäätöksen ja toimittaneet allekirjoitetun merkintäsitoumuksen. Hyvilin hallitus päätti 3.4.2023 hyväksyä kaikki tehdyt osakemerkinnät.
– Voimme näin ollen jatkossa palvella ja tarjota edunvalvonnan tukea koko hyvinvointialuekentälle. Sovitamme toimintamme omistajiemme tarpeisiin, korostaa Hyvilin toimitusjohtaja Johanna Sorvettula.
Hyvil aloitti palvelutoimintansa 1.1.2023. Se antaa omistajilleen asiantuntijapalveluita ja neuvontaa käytännön kysymyksissä ja soveltamisen tuessa, lainsäädäntöön vaikuttamistyössä sekä kotimaisten ja EU-verkostojen ylläpidossa. Hyvil palvelee suomeksi ja ruotsiksi.
Toiminnassa on mukana ydinverkostoja, teemaryhmiä ja tietofoorumeita. Alueiden tietohallintoyhteistyöfoorumi AKUSTI ja Pelastustoimen kumppanuusverkosto ovat siirtyneet Hyvilin perustoiminnoiksi. Hyvil on Suomen Lääkevahinkokorvausosuuskunnan jäsen.
Lisätietoa:

Johanna Sorvettula
toimitusjohtaja
+358 9 771 2067, +358 50 472 1378
johanna.sorvettula@hyvil.fi
-
Kuuluuko sosiaalipalvelujen huolehtia myös kotieläinten palvelutarpeista, kun kanilta loppuu heinät ja koirat kaipaavat jaloittelemaan?
Pöydälläni on pitkään ollut vuonna 1981 hyväksytty sosiaalihuoltolain hallituksen esitys, jotta muistaisin, miten valtavasti olemme monimutkaistaneet lainsäädäntöä, palvelujärjestelmää ja kategorisoineet […]
-
Hyvilin talousosaaminen vahvistui lokakuun alussa
Johanna Kunnari aloitti talousasiantuntijana 1.10.2025 Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:ssä. Hän siirtyi tehtävään Lapin yliopiston palveluksesta. Aiemmin Johanna on työskennellyt muun muassa […]
-
Hyvilin uusi hallitus aloitti kaksivuotiskautensa järjestäytymällä 13.10.2025
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n uusi hallitus nimettiin 30.9.2025 järjestetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Uuden kaksivuotiskautensa aloittanut hallitus piti järjestäytymiskokouksen maanantaina 13.10.2025. Seitsenjäseninen hallitus […]
-
Soteri-rekisterin käyttöönotto on riski yhteiskunnan turvallisuudelle ja aiheuttaa hyvinvointialueille kohtuuttomat kustannukset
Hyvinvointialueiden tulee valvontalain mukaisesti rekisteröidä toimipaikkatiedot Valviran soteri-rekisteriin tammikuusta 2027 alkaen. Soteri-rekisterin käyttöönottoon liittyy useita eri haasteita. Vaadittavien toimipaikkatietojen yksityiskohtaisuus […]
-
Hyvinvointialueet kehittävät lastensuojelun palveluja ja etsivät keinoja hillitä lastensuojelun kustannusten kasvua
THL:n lastensuojelutilaston (Lastensuojelu 2024) mukaan koko maan tasolla lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä laski vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna 9 prosenttia. Uusien huostaanottojen […]