Hyvinvointialueet

Sote-ammattilaisista tuli demokratian kehittäjiä yhdessä yössä

Mielipidekirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 1.3.2023.

Kiireen ja tulospaineen alla hyvinvointialueella valtaa käyttävillä voi olla kiusaus kopioida osallistumisen rakenteet kuntien ja sairaanhoitopiirien tutuista ratkaisuista. Tällöin on vaarana, että osallistumisen kulttuuri hyvinvointialueilla jää syntymättä ja mahdollisuus uudenlaiseen demokraattiseen osallistumiseen hukataan.

Hyvinvointialueiden hallinnossa valtaa käyttävät sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaiset ovat ajattelutapamuutoksen edessä. Kunnista ja sairaanhoitopiireistä tutut demokraattisen osallistumisen rakenteet eivät sellaisenaan vastaa hyvinvointialueiden tarpeeseen.

Palveluiden kehittäminen palautetta keräämällä ja kokemusasiantuntijoita kuunnellen on ollut koeteltu tapa edistää osallisuutta sosiaali- ja terveyshuollossa.

Hyvinvointialue ei kuitenkaan ole toimiala. Parhaimmillaan se on uusi demokratian taso, jolla asukkaat osallistuvat päätöksentekoon vaaleissa ja vaikuttavat aktiivisesti myös vaalien välillä.

Ihannetilanteessa tämä tarkoittaa mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa yksittäisen palvelun parantamisen lisäksi myös hyvinvointialueen johtamiseen ja päätöksentekoon.

Esimerkiksi talouden suunnittelu ja palveluverkon kehittäminen ovat konkreettisia kysymyksiä, jotka koskettavat jokaista alueen asukasta. Ja kun asukkaat tulevat kuulluksi, on todennäköistä, että tulevien päätösten hyväksyttävyys kasvaa.

Hyvinvointialuelaki takaa vahvan mandaatin asukkaiden osallisuudelle. Jo sen ensimmäisen pykälän ensimmäisen momentissa todetaan, että lain tarkoituksena on luoda edellytykset sekä alueelliselle itsehallinnolle että asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksille.

Jos sote-uudistuksen halutaan onnistuvan kestävällä ja kansanvaltaa vahvistavalla tavalla, demokratian kehittämiselle on löydettävä aikaa ja resursseja.

On tärkeää huomioida kaksi keskeistä eroa toimialakohtaisen palveluiden kehittämisen kulttuurin ja lain hengen edellyttämän läpileikkaavan osallistumisen kulttuurin välillä.

Ensimmäinen niistä liittyy käyttäjäymmärrykseen. Hyvinvointialueuudistus on ajattelutapojen tasolla siirtymä asiakaskeskeisyydestä asukaskeskeisyyteen.

Vaikka asukas ja asiakas ovat kirjoitusasultaan kaksosia, käsitteellinen matka sanojen välillä on pitkä. Asukas rinnastuu luontevammin kansalaiseen kuin asiakkaaseen. Aktiivisen kansalaisuuden edistäminen onkin yksi hyvinvointialueiden suurista mahdollisuuksista, vaikka lähtötaso ainakin vaaliaktiivisuudella mitattuna on heikko.

Toinen keskeinen ero koskee päättäjien ja kansalaisten suhdetta. Lain hengen mukaan asukkaat eivät ole vain hallinnollisten toimien kohteita, vaan aktiivisia toimijoita. Se edellyttää hyvinvointialueilla avointa ja jatkuvaa vuorovaikutusta päättäjien ja asukkaiden välillä.

Kun asukkaat tulevat kuulluksi, on todennäköistä, että tulevien päätösten hyväksyttävyys kasvaa.

Kansainväliset vertailut osoittavat, että suomalaiset kokevat vaikuttamismahdollisuutensa heikoiksi. Sitran tutkimuksen mukaan päättäjät ja viranhaltijat taas eivät luota kansalaisten kykyyn käydä poliittista keskustelua.

Perusteltua syytä epäluottamukseen ei kuitenkaan ole, sillä demokratiassa päättäjät valitaan kansan joukosta, eivätkä kansalaiset tutkitusti ole lyhytnäköisiä tai epäjohdonmukaisia kannoissaan.

Näistä asenteista olisikin tärkeää päästä eteenpäin, jotta osallistumisen kulttuurille olisi mahdollinen kasvualusta.

Ajattelutavan muutos hyvinvointialueilla valtaa käyttäville voi olla odotettua suurempi haaste, koska kiireen ja tulospaineen alla kiusaus kopioida osallistumisen rakenteet kuntien ja sairaanhoitopiirien tutuista ratkaisuista on kova.

Jos näin tehdään, vaarana on, että osallistumisen kulttuuri hyvinvointialueilla jää syntymättä ja mahdollisuus uudenlaiseen demokraattiseen osallistumiseen hukataan. Tällöin uudistus jää hallinnolliseksi reformiksi, joka jättää kansalaiset kyydistä.

Tämän skenaarion seurauksena saisimme todennäköisesti tottua matalalla kyntävään vaaliaktiivisuuteen ja kasvavaan tyytymättömyyteen palveluiden järjestämistä kohtaan.

Vuoropuhelun ja osallistumisen lisäämiseksi on tarjolla ratkaisuja kuten asukaspaneelit ja digitaaliset keskustelualustat, joihin päättäjätkin osallistuvat.

Tavoitteena tulisi olla, että yksittäisten ja irrallisten osallistumisen tapojen sijaan rakennetaan yhtenäistä osallistumisen arkkitehtuuria, jossa erilaiset osallistumisen väylät muodostavat eheän, helposti hahmottuvan ja vaikuttavan kokonaisuuden.

Perttu Jämsen
asiantuntija
Sitra

Johanna Sorvettula
toimitusjohtaja
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy