Johanna Kunnari aloitti talousasiantuntijana 1.10.2025 Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:ssä. Hän siirtyi tehtävään Lapin yliopiston palveluksesta. Aiemmin Johanna on työskennellyt muun muassa Lapin hyvinvointialueella ja Lapin sairaanhoitopiirissä. Koulutukseltaan Johanna on yhteiskuntatieteiden maisteri (MSc) erikoistumisalueenaan terveystaloustieteet.
Johannan ensimmäinen tehtäväkokonaisuus Hyvilissä on Vuokratyön hankinta- ja sopimusmallihankkeen parissa. Johannan vastuulla on sijaishallinnan kustannuslaskennan ja kilpailutuksen mahdollisten kattohintojen laskenta.

Sisäinen laskenta ja kustannuslaskenta ovat erityisosaamistani. On innostavaa päästä työskentelemään alkutaipaleellaan olevien hyvinvointialueiden talouskysymysten kanssa Hyvilin kaltaiselta näköalapaikalta, Johanna arvioi työtään.
Jatkossa Johanna tulee työskentelemään ekonomisti Arja Pesosen työparina osana talouden osaamistiimiä. Hyvinvointialueiden tarpeissa talouteen liittyvät kysymykset ovat lisääntyneet merkittävästi.
Hienoa saada Johannan pitkä kokemus ja laaja-alainen näkemys myös hankkeen käyttöön. Vuokratyöhankkeessa emme pelkästään järjestä vuokratyön kilpailutusta vaan kyse on laajemminkin sijaishallinnan kokonaisuudesta alueilla. Tässä tarvitaan vankkaa vaihtoehtoiskustannusten laskentaosaamista, hankejohtaja Sanna Vauranoja iloitsee Johannan aloituksesta.
Vuokratyön sopimus- ja hankintamalli Suomen hyvinvointialueille, Helsingille ja HUS:lle alkoi toukokuussa 2025 ja jatkuu kevääseen 2026.
Nyt meillä on monialainen hanketiimi kasassa. Tavoitteenamme on löytää arkityötä helpottavia ratkaisuita alueiden sijaistarpeisiin erityisesti vuokratyön osalta.
Talousosaamisen tarve ei rajoitu vain hankkeeseen vaan tarvitsemme hyvinvointialueiden edunvalvonnan ja talouden kansallisen tilannekuvan hahmottamiseksi vahvistusta Hyvilin tiimiin, kertoo toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi.
Lisätietoja:

SANNA VAURANOJA
hankejohtaja
+358 50 3066 129
sanna.vauranoja@hyvil.fi