Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat ja hyvinvointialuejohtajat kokoontuivat 11.-12.10.2023 keskustelemaan hyvinvointialueiden välisen yhteistyön tiivistämisestä ja siitä, miten sosiaali- terveyspalvelujen ja pelastuslaitoksen palvelut turvataan jatkossakin alueiden asukkaille ja asiakkaille.
Hyvinvointialueet ovat vastanneet sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuslaitoksen palvelujen järjestämisestä vuoden 2023 alusta lähtien. Jokaisella alueella on lähdetty uudistamaan palveluita vastamaan paremmin tulevaisuuden tarpeisiin heti toiminnan käynnistämisen jälkeen, mikä on myös herättänyt osittain huolta palveluiden jatkuvuudesta. Hyvinvointialuejohtajat ja alueiden aluehallitusten puheenjohtajat korostavat yhteisesti, että lakisääteiset palvelut turvataan kaikin keinoin. Ihmiset voivat edelleen luottaa palvelujärjestelmään. Uudistuksen ytimessä on nimenomaan se, miten yhdenvertaiset ja asiakaslähtöiset palvelut järjestetään kaikkialla Suomessa. Painopistettä halutaan siirtää perustason palveluihin ja hillitä kustannusten kasvua.
Hyvinvointialueiden ensimmäisen toimintavuoden aikana on keskusteltu paljon alueiden tiukasta taloustilanteesta ja heikentääkö sote-uudistus palveluiden saatavuutta entisestään. Hyvinvointialueiden alkutaival on haastava ja siksi palvelujärjestelmää tulee uudistaa rohkeasti ja erilaisia keinoja käyttäen. Tämä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan työtä tulee tehdä pitkäjänteisesti ja jatkuvasti etenemistä arvioiden. Hyvinvointialueet toivovatkin työrauhaa uudistuksien läpiviemiselle.
Uudistaminen vaatii hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä. Tiettyjä asioita ja kysymyksiä tulee ratkoa yhdessä valtion kanssa. Tarvitaan esimerkiksi hyvinvointialueiden järjestämisvastuuta tukevaa lainsäädäntöuudistamista ja periaatekeskustelua hyvinvointialueiden lakisääteisistä tehtävistä. Vain tätä kautta varmistetaan koko palvelujärjestelmän uudistuminen.
Lisätietoja:
Kari-Matti Hiltunen
kari-matti.hiltunen@pirha.fi
050 554 8532
Sanna Svahn
sanna.svahn@luvn.fi
050 544 6535
Johanna Sorvettula
johanna.sorvettula@hyvil.fi
050 472 1378

-
Ensihoitopalveluissa kirjattiin vuonna 2025 yhteensä 456 uhka- ja väkivaltatilannetta
Uhka- ja väkivaltatilanteita kirjattiin ensihoitopalveluissa vuonna 2025 yhteensä 456 kpl, kun vastaavia kirjauksia vuonna 2024 oli 377 kpl. Tilanteisiin liittyvien […]
-
Mikä vuokratyön määrittelyssä on niin vaikeaa?
Vuokratyön määrittely sote-alalla on monikerroksinen kokonaisuus, jossa työoikeus, verotus, sosiaali- ja terveydenhuollon sääntely ja potilasturvallisuus limittyvät toisiinsa. Vuokratyön käyttö on […]
-
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tietopohjan muodostaminen ja sen hyödyntäminen – uusi materiaali strategisen yhteistyön tueksi
Kuntien ja hyvinvointialueiden strateginen yhteistyö on edennyt alkuvuosien aikana hitaasti. Haasteita aiheuttaa mm. yhteisen tietopohjan ja tilannekuvan puute, jonka vuoksi […]
-
Millaisena hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyö näyttäytyy vuonna 2026? – Hyvinvointialueiden virka- ja luottamushenkilöjohdon kysely on nyt auki!
Hyvil kartoittaa parhaillaan hyvinvointialueiden luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon näkemyksiä kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tilanteesta. Nyt toteutettava yhdyspintojen tilannekuvakysely on järjestyksessään jo […]
-
Hyvinvointialuejohtajat: Hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaaminen ilman tehtävien keventämistä voi vaarantaa alueiden toimintamahdollisuudet
Hyvinvointialuejohtajat esittävät yhteisen vakavan huolensa hyvinvointialueiden rahoituksen toistuvista leikkauksista tilanteessa, jossa hyvinvointialueiden tehtäviä ja vastuita ei ole pystytty lainsäädännöllisesti juurikaan […]