Lausunnolla olleessa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettua lakia siten, että oikeus toimia tilapäisesti laillistetun sosiaalityöntekijän tehtävissä mahdollistettaisiin myös henkilölle, joka on suorittanut soveltuvan sosiaalialan korkeakoulututkinnon osana tai sen lisäksi sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun tai jolla on soveltuvan sosiaalialan korkeakoulututkinnon ja sosiaalityön perus- ja aineopintojen lisäksi riittävä käytännön kokemus ja ammattitaito. Esityksen tavoitteena on sosiaalihuollon henkilöstön saatavuuden ja sosiaalihuollon palveluiden, kuten lastensuojelun, riittävyyden varmistaminen. Laki tulisi voimaan 1.1.2025.
Hyvil toteaa lausunnossaan mm. seuraavaa:
- lakiesitys on tervetullut ja lisää olennaisesti tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtäviin käytettävissä olevien henkilöiden määrää. Hyvinvointialueet kärsivät henkilöstöpulasta ja heikosta taloudellisesta tilanteesta. Kelpoisuusehdot täyttävien sosiaalityöntekijöiden ja tilapäisesti sosiaalityöntekijöiden ammatissa työskentelevien henkilöiden saatavuus on ollut jo pitkään iso ongelma. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 1.7.2024 ratkaisu sosiaalityöntekijän sijaispätevyyden tulkinnasta (EOAK/5991/2023) on pitkälti samansisältöinen kuin luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle.
- lausuntoluonnoksen esitys käytännössä nostaa tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien henkilöiden keskimääräistä koulutustasoa. Nyt voimassa olevan lain mukaan sosiaalityöntekijän tilapäisissä tehtävissä toimivalta henkilöltä edellytetään, että hän on sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot ja käytännön harjoittelun. Jatkossa osalla sosiaalityöntekijän tehtävissä tilapäisissä työskentelevistä henkilöistä tulee olla suoritettujen sosiaalityön perus- ja aineopintojen sekä käytännön harjoittelun tai riittävän käytännön kokemuksen ja ammattitaidon lisäksi myös soveltuva sosiaalialan korkeakoulututkinto.
- vuoden määräaikaa tulisi tulkita siten, että tilapäinen sosiaalityöntekijän tehtäviä hoitava henkilö voidaan ottaa tehtävään vuodeksi kerrallaan. Näin voitaisiin paremmin keskittyä asiakassuhteiden jatkuvuuteen.
- tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivan henkilön tuki, ohjaus ja valvonta kuuluisi yksittäisen laillistetun sosiaalityöntekijän sijaan hyvinvointialueen tehtäviin.
EOAK/5991/2023 Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu
Lisätietoja:

SAMI UOTINEN
johtava juristi
+358 9 771 2623, +358 50 341 3349
sami.uotinen@hyvil.fi
Vastuualueet:
- Sosiaali- ja terveydenhuollon lakiasiat

JAANA VIEMERÖ
erityisasiantuntija
+358 9 771 2303, +358 50 359 2023
jaana.viemero@hyvil.fi
Vastuualueet:
- Kehitysvammahuolto
- Vammaispalvelut
- Sosiaalihuollon kelpoisuudet
- Sosiaalihuollon kansainvälinen yhteistyö
- Verkostoituvat vammaispalvelut -kehittämisverkosto
- Vammaispalvelujen asiantuntijaryhmä -verkosto
-
Vuokratyön laatu ja potilasturvallisuus rakentuvat yhteisille pelisäännöille
Vuokratyö ei ole laadullisesti neutraali ratkaisu oman tuotannon resursointiin, kirjoittaa hankejohtaja Sanna Vauranoja blogissaan.
-
Hyvil edellyttää hyvinvointialueita koskevan tiedonkeruun keventämistä
Lausunnolla olevassa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa hyvinvointialueiden vähimmäistiedoista ehdotetaan muutoksia tiedonkeruumalliin.
-
Kehysriihi ei tuonut helpotusta hyvinvointialueiden ahdinkoon
Päättynyt kehysriihi toi uusia asiakasmaksukorotuksia sosiaali- ja terveyssektorille. Hyvinvointialuejohtajat ja Hyvil ovat huolissaan valtion ylioptimistisista asiakasmaksukorotuksista, joissa korotusten vaikutukset ja hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaukset toistuvasti yliarvioidaan.
-
Tule sote-asiantuntijaksi Hyviliin!
Hyvil on hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän omistama kansallinen toimija. Hyvilin joukkueessa työskentelee runsaat 20 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen […]
-
Ehdota sosiaalialan suunnannäyttäjää
Kuka on sosiaalialan suunnannäyttäjä? Nyt on mahdollisuus antaa tunnustusta siitä hyvästä työstä, jota sosiaalialalla tehdään joka päivä. Tee ehdotus 17.3.–31.7.2026 välillä ja vaikuta!