Hyvilin juristi Niina Vertanen pohtii kuntamarkkinablogissaan hyvinvointialueita koskevan lainsäädännön muutoksia. Blogi on julkaistu myös Kuntamarkkinoiden yhteistyöblogeissa. Hyvilin koko Kuntamarkkinaohjelman löydät linkistä hakusanalla Hyvil.
Hyvinvointialueita koskettavalla lainsäädäntökentällä tapahtuu jatkuvasti. Eikä ihme – sillä hallitusohjelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen palveluiden ja hyvinvointialueiden toiminnan kehittämiseen. Tarkoituksena on muun muassa parantaa hyvinvointialueiden tuottamien palvelujen saatavuutta, lisätä palvelujen vaikuttavuutta, parantaa alueiden mahdollisuuksia järjestää palveluita sekä edistää digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa sote-sektorilla.
Käynnissä olevissa sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevissa lainsäädäntöhankkeissa käsittelyssä ovat muun muassa vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentaminen, lasten ja nuorten terapiatakuu, perusterveydenhuollon hoitotakuu sekä ammattihenkilölainsäädännön ja lastensuojelulainsäädännön uudistukset. Pelastustoimen osalta olennaisia ovat esimerkiksi pelastuslain toisen vaiheen uudistamishanke, sote-järjestämislakiin ehdotetut muutokset, jotka koskevat hyvinvointialueiden varautumista sekä käynnissä oleva valmiuslain kokonaisuudistus.
Hallintojuridisesta näkökulmasta on syytä nostaa esille sosiaalihuoltolakiin ehdotettu oikaisuvaatimusten käsittelyä koskeva muutos. Sen mukaan sosiaalihuoltolain mukaisten päätösten oikaisuvaatimukset käsiteltäisiin aina hyvinvointialueen toimielimessä, eikä yksittäinen viranhaltija voisi enää ratkaista niitä.
Hyvinvointialueiden toimintaan vaikuttavat myös hallitusohjelman tavoitteet lisätä tehokkuutta julkisissa hankinnoissa sekä lisätä yritysten edellytyksiä osallistua julkisen sektorin tarjouskilpailuihin. Erityistä huomiota on kiinnitetty sidosyksikköjä koskevaan sääntelyyn ja toteutuessaan kirjaukset tarkoittaisivat merkittäviä muutoksia hyvinvointialueiden toimintaan ja omistusrakenteisiin.
Myös EU:sta on tulossa hyvinvointialueiden toiminnan kannalta merkittävää sääntelyä. EHDS, eli asetus eurooppalaisesta terveysdata-avaruudesta tuo omalta osaltaan muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyyn. Lisäksi tekoälyn hyödyntämiseen hyvinvointialueilla vaikuttaa EU:n tekoälysäädös, joka luo ensimmäistä kertaa lainsäädäntökehikon tekoälyjärjestelmien käytölle.
Edellä on mainittu joitakin ajankohtaisia nostoja hyvinvointialueita koskevista lainsäädäntömuutoksista. Hyvil järjestää Hyvinvointialueiden Lakiklinikan Kuntamarkkinoilla torstaina 19.9. klo 13–14 tilassa B3.1. Tervetuloa kuuntelemaan lisää ajankohtaisista aiheista liittyen lainsäädäntöön ja hyvinvointialueisiin.
Lisätietoa:

Vastuualueet:
- Sosiaali- ja terveydenhuollon lakiasiat
- Hyvinvointialueiden tietosuojaverkosto
-
Ensihoitopalveluissa kirjattiin vuonna 2025 yhteensä 456 uhka- ja väkivaltatilannetta
Uhka- ja väkivaltatilanteita kirjattiin ensihoitopalveluissa vuonna 2025 yhteensä 456 kpl, kun vastaavia kirjauksia vuonna 2024 oli 377 kpl. Tilanteisiin liittyvien […]
-
Mikä vuokratyön määrittelyssä on niin vaikeaa?
Vuokratyön määrittely sote-alalla on monikerroksinen kokonaisuus, jossa työoikeus, verotus, sosiaali- ja terveydenhuollon sääntely ja potilasturvallisuus limittyvät toisiinsa. Vuokratyön käyttö on […]
-
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tietopohjan muodostaminen ja sen hyödyntäminen – uusi materiaali strategisen yhteistyön tueksi
Kuntien ja hyvinvointialueiden strateginen yhteistyö on edennyt alkuvuosien aikana hitaasti. Haasteita aiheuttaa mm. yhteisen tietopohjan ja tilannekuvan puute, jonka vuoksi […]
-
Millaisena hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyö näyttäytyy vuonna 2026? – Hyvinvointialueiden virka- ja luottamushenkilöjohdon kysely on nyt auki!
Hyvil kartoittaa parhaillaan hyvinvointialueiden luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon näkemyksiä kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tilanteesta. Nyt toteutettava yhdyspintojen tilannekuvakysely on järjestyksessään jo […]
-
Hyvinvointialuejohtajat: Hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaaminen ilman tehtävien keventämistä voi vaarantaa alueiden toimintamahdollisuudet
Hyvinvointialuejohtajat esittävät yhteisen vakavan huolensa hyvinvointialueiden rahoituksen toistuvista leikkauksista tilanteessa, jossa hyvinvointialueiden tehtäviä ja vastuita ei ole pystytty lainsäädännöllisesti juurikaan […]