Valtionvarainministeriön laskelmien mukaan osalla hyvinvointialueista tulee olemaan vaikeuksia selviytyä järjestämisvastuustaan, kun kustannukset kasvavat, mutta rahoitus pysyy ennallaan. On esitetty, että Suomi on kansainvälisesti vertailtuna niin pieni maa, että nykyiset hyvinvointialueet olisivat liian pieniä järjestämään sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen palveluita.
Totta on, että Suomi on väestöltään pieni maa verrattuna moneen muuhun ja alueiden eriytyvä väestökehitys on tosiasia. Hyvinvointialueet ovat toisiinsa verrattuna eri kokoisia ja monin eri tavoin organisoituneita. Toisaalta erilaisia ovat myös kunkin alueen toimintaympäristöt, väestökehitys ja palvelutarpeet, koska harva-alueet nyt vain ovat monella tavoin erilaisia kuin väestörikkaat maan suurimmat kaupungit. Alueita yhdistämällä harva-alueet eivät kuitenkaan muutu kaupungeiksi, ja millä tahansa aluejaolla julkiset peruspalvelut on tuotettava koko Suomen väestölle.
Hyvinvointialueita yhdistämällä julkinen raha ei lisäänny
Hyvinvointialueita yhdistämällä tai rakenteita uudelleen järjestelemällä julkinen raha ei lisäänny. Toisin sanoen nykyisen hyvinvointialueiden rahoituslain pohjalta alueille jaettava rahamäärä ei euroakaan kasvaisi, vaikka alueita koottaisiin nykyistä suuremmiksi. Asukasmäärään pohjautuva rahoitusosuus vain ohjautuisi alueille nykyistä suurempiin organisaatioihin.
Alueiden uusjako aiheuttaisi jälleen uusia kustannuksia esimerkiksi tietojärjestelmien yhtenäistämisen ja palkkaharmonisoinnin muodossa. Rakenteiden pyörittelyn sijaan hyvinvointialueet kaipaavat aidosti ennustettavaa, kannustavaa ja läpinäkyvää rahoitusmallia. Palveluiden uudistaminen ja tuottavuuden parantaminen on hyvinvointialueilla vahva tahtotila mutta näiden tavoitteiden edistäminen hidastuu, jos valtion rahoituslaskelmia ja rakenteita muutetaan jatkuvalla pyörityksellä.
Kysymmekö oikeita kysymyksiä vai etsimmekö vain helppoja vastauksia?
Kestävä ja pitkäjänteinen julkisten palveluiden kehittäminen vaatisi nyt uusia näkökulmia ja rohkeutta kysyä aivan uudenlaisia kysymyksiä. Jos 23 hyvinvointialuetta on liian monta hoitamaan sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen palveluiden järjestämistehtäviä koko Suomen väestölle, niin onko 308 kuntaa sopiva määrä hoitamaan sivistystoimen, ympäristötoimen ja kunnallistekniikan sekä elinvoiman edistämisen järjestämistehtäviä täsmälleen samankokoiselle Suomen väestölle?
Eikö alueiden ”oikean” määrän sijasta tulisi tarkastella sitä, onko uuden julkishallinnon tason luomisella saavutettu niitä hyötyjä, joita uudistuksella on tavoiteltu? Hyvinvointialueuudistuksen väliarvioinnin tulosten pohjalta vaikuttaisi siltä, että uudistuksen tavoitteiden saavuttamiseen pidemmällä aikavälillä on olemassa kaikki edellytykset, mutta hyvinvointialueiden rahoitusmalli on osoittautunut monilta osin haasteelliseksi. Alueet ovat onnistuneet järjestämään ja uudistamaan alueensa palveluja, ja palveluiden saatavuus on pysynyt uudistusta edeltävällä tasolla. Toisaalta yksittäisten palvelujen saatavuudessa ja uudistamisessa on merkittäviä eroja alueiden välillä eikä valtakunnallinen ohjaus ole onnistunut kaventamaan näitä eroja.
Olisiko seuraavaksi aika selvittää, mitkä kaikki julkiset peruspalvelut – ei vain sote-palvelut – on turvattava väestölle lähipalveluina paikallistasolla, mitkä voitaisiin keskittää nykyistä laajempiin kokonaisuuksiin yhteistoiminta-alueittain sekä toisaalta mitkä kaikki palvelut on edelleen resurssiviisasta järjestää ja tuottaa nykyisenkaltaisilla hyvinvointialueilla?
Lisätietoja

TERHI VIRTANEN
erityisasiantuntija
+358 43 826 7361
terhi.virtanen@hyvil.fi
-
Hyvinvointialueet kaipaavat yhtenäistä ja strategista valtionohjausta
Suomen hyvinvointialuejohtajien verkosto H23 ja Hyvil ovat julkaisseet yhteiset tavoitteensa seuraavalle hallitukselle. Tavoitteissa esitetään, ettävaltioneuvostoon nimetään hyvinvointialueiden kokonaisuudesta vastaava ministeri, joka yhteensovittaa ja koordinoi valtionohjausta.
-
Hyvil julkaisi koulutuksen lastensuojelulain muutoksista
Hyvinvointialueiden lastensuojelun ammattilaisille suunnattu koulutus auttaa alkuun uudistetun lastensuojelulain soveltamisessa.
-
Hyvil kannattaa aluerakenteen kehittämistä nykypohjalta
Valtiovarainministeriö esittää hyvinvointialuerakenteen kehittämiseksi kolmea vaihtoehtoa. Hyvil näkee yhteistyön vahvistamisen näistä kolmesta parhaana selvitettävänä vaihtoehtona.
-
Vuoden 2026 Sosiaalialan suunnanäyttäjä -tunnustukset on jaettu
Perheen sisäisen väkivallan tunnistaminen, lastensuojelun ja psykiatrian yhteistyö sekä osallisuuden uudet muodot palkittiin vuoden 2026 sosiaalialan tunnustuksilla.
-
Lauri Korkeaoja yhteiskuntasuhdejohtajaksi Hyviliin
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy on valinnut VTM Lauri Korkeaojan yhteiskuntasuhdejohtajaksi. Korkeaojan työsuhde alkaa lokakuun ensimmäisellä viikolla. Korkeaoja on aiemmin toiminut viestinnän […]
-
Hygieniapassivaatimusten muutokset vaikuttavat hyvinvointialueiden toimintaan
Hygieniapassin vaatimukset ovat muuttuneet 9.2.2026 alkaen. Hyvinvointialueet ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Ruokaviraston ohjeen päivityksen Pakkaamattoman helposti pilaantuvan elintarvikkeen käsittely […]