Valtiovarainministeriö esittää hyvinvointialuerakenteen kehittämiseksi kolmea vaihtoehtoa: Alueiden määrän radikaalia vähentämistä, alueiden yhteistyön vahvistamista ja tiettyjen palvelujen järjestämisvastuun keskittämistä sekä kolmantena järjestämisvastuun keskittämistä valtiolle. Kuten muistiossa todetaan, kaikkiin vaihtoehtoihin sisältyy paitsi mahdollisuuksia, niin myös merkittäviä juridisia ja toiminnallisia haasteita. Hyvinvointialueita edustava Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy näkee yhteistyön vahvistamisen näistä kolmesta parhaana selvitettävänä vaihtoehtona.
Hyvinvointialueiden talous on kahden viime vuoden aikana vahvistunut voimakkaasti. Ensimmäisten vuosien alijäämät johtuivat pitkälti koronan aiheuttamasta hoitovelasta, kalliista palkkaratkaisusta, palkkaharmonisaatiosta, tietojärjestelmien yhteensovittamisesta, tilavuokrien nousuista ja ostopalvelujen kallistumisesta. Näihin hyvinvointialueet eivät voineet vaikuttaa. Tämän ja viime vuoden aikana suurin osa alueista on kuitenkin saanut budjettinsa tasapainoiseksi.
Hyvinvointialueiden nettokustannuskasvu on tällä hetkellä 2000-luvun alhaisimmalla tasolla. Alueiden yhdistäminen katkaisisi tämän myönteisen kehityksen ja aiheuttaisi uuden muutoskustannuskierteen, jonka kustannukset ylittäisivät yhdistämisestä saadut hyödyt.
Valtiovarainministeriön mukaan erikoissairaanhoitoa tai sairaaloiden työnjakoa ei ole tähän mennessä kyetty optimoimaan tehokkaammaksi.
Hyvil jakaa käsityksen siitä, että erityispalveluissa työnjakoa ja keskittämistä tarvitaan ja erityistason palveluiden tehtäväkohtaista järjestämisvastuuta voidaan selvittää. Peruspalveluiden järjestäminen tulee kaikissa olosuhteissa säilyttää hyvinvointialueilla.
Hyvil kannattaa rahoitusmallin uudistamista. Nykyinen malli on epävakaa, kannustaa osaoptimointiin, voimistaa eriytymistä eikä mahdollista pitkäjänteistä palvelujen kehittämistä ja parantamista. Hyvil pitää välttämättömänä arvioida uudelleen julkisen sektorin palvelulupausta.
Hyvinvointialueiden alkutaival on ollut säästämistä säästämisen perään. Oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä pelastuspalvelujen takaamaan turvallisuuteen on perustuslain takaama jokaiselle kansalaiselle kuuluva oikeus, ja se ei toteudu ilman riittävää rahoitusta.
Lisätietoja

MINNA KORKIAKOSKI-VÄSTI
toimitusjohtaja
p. 050 325 5600
etunimi.sukunimi@hyvil.fi
-
Hyvinvointialueet kaipaavat yhtenäistä ja strategista valtionohjausta
Suomen hyvinvointialuejohtajien verkosto H23 ja Hyvil ovat julkaisseet yhteiset tavoitteensa seuraavalle hallitukselle. Tavoitteissa esitetään, ettävaltioneuvostoon nimetään hyvinvointialueiden kokonaisuudesta vastaava ministeri, joka yhteensovittaa ja koordinoi valtionohjausta.
-
Sosiaalihuollon sijaisten kelpoisuusvaatimusten kiristäminen on lyhytnäköistä politiikkaa
Eduskunnassa käsiteltävänä olevat ehdotukset terveydenhuoltolain, sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta ovat sosiaalihuollon ammattihenkilölain osalta lyhytnäköisiä ja ongelmallisia.
-
Peruspalvelut on turvattava lähellä – mutta myös erikoissairaanhoidon työnjakoon on uskallettava tarttua
Minna Korkiakoski-Västi kommentoi Helsingin Sanomissa 3.11. julkaistua haastatteluaan.
-
THL:n esitys rahoitusmallin uudistuksesta oikeansuuntainen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi 29.10. esityksensä hyvinvointialueiden rahoitusmallin uudistamisesta. Esityksen mukaan rahoitusmallia on uudistettava tulevalla vaalikaudella. Jotta hyvinvointialueet voisivat onnistua tehtävässään, on mallin oltava ennakoiva, kannustava ja läpinäkyvä.
-
Vuokratyöstä kohti vaikuttavampaa sijaishallintaa yhdessä hyvinvointialueiden kanssa
Hyvilin viime vuonna toteuttama hyvinvointialueiden vuokratyöhön ja sijaishallintaan keskittynyt hanke on saanut jatkohankkeen, jossa katse ulottuu vuokratyötä laajemmalle. Hyvinvointialueet ovat nyt entistä vahvemmin mukana hankkeessa.
-
Vielä ei ole onnistuttu – Saako seuraava hallitus sote-tiedon aidosti hyötykäyttöön?
Suomessa on valtava määrä rakenteellista sote-asiakastietoa. Miksi emme ole kyenneet valjastamaan sote-tietoa käyttöön? Eurooppalainen terveystietoalue EHDS lupaa paljon, mutta hyvinvointialueille uudistus tietää väistämättä myös lisäkustannuksia.