Eurooppalaisen terveystietoalueen tavoitteet toteutuvat vain toimivilla järjestelmillä

Eurooppalainen terveystietoalue (EHDS) on merkittävä uudistus koko Euroopan laajuiseen terveystiedon käyttöön. Sen tavoite on selkeä: ihmisen pitäisi voida käyttää omia terveystietojaan nykyistä helpommin myös toisessa EU-maassa, ja terveystietoa pitäisi voida hyödyntää turvallisesti tutkimuksessa, innovaatioissa ja päätöksenteossa.

EHDS-asetus tuli voimaan vuonna 2025, ja sen velvoitteet tulevat käyttöön vaiheittain. Suurimman osan muutoksista tulisi kuitenkin olla valmiina jo vuonna 2029. Vaikka EHDS-asetus on jo suoraan jäsenvaltioita velvoittavaa sääntelyä, tarvitaan myös muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Suomessa, kuten muissakin EU-maissa, toimeenpano edellyttää lainsäädännön lisäksi merkittäviä muutoksia kansallisiin tietojärjestelmiin, mutta myös sote-organisaatioiden käyttämiin järjestelmiin.

Koko uudistuksen kannalta olennainen kysymys onkin: mitä EHDS:n tavoitteista jää saavuttamatta, jos emme turvaa niiden edellyttämiä muutoksia käytännössä?

Oikeus terveystietoon ei saa jäädä ”paperille”

EHDS vahvistaa potilaan oikeutta turvalliseen hoitoon. Käytännössä kyse voi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa suomalainen sairastuu tai joutuu tapaturmaan toisessa EU-maassa. Hoidon ei pitäisi riippua siitä, onko potilas tajuissaan tai muistaako hän lääkityksensä, allergiansa tai aiemmat diagnoosinsa. Hoidon kannalta keskeisten tietojen pitäisi olla paikallisten ammattilaisten käytettävissä turvallisesti ja oikeaan aikaan.

Tämä onnistuu vain, jos eri maiden järjestelmät ovat yhteentoimivia. Jos järjestelmät eivät ymmärrä toisiaan, tieto ei liiku. Ja jos tieto ei liiku, potilaan oikeus turvalliseen hoitoon ei tosiasiassa seuraa hänen mukanaan.

Kun suomalainen tarvitsee tulevaisuudessa hoitoa toisessa EU-maassa, olennaista ei ole se, onko kansallinen lainsäädäntö muodollisesti valmis. Olennaista on, saako häntä hoitava ammattilainen tarvittavat tiedot oikeaan aikaan.

Sama tietopohja palvelee myös tutkimusta, innovaatioita ja Suomen kilpailukykyä

Yhteentoimivuus ei ole tärkeää vain potilaan hoidon kannalta. Se yhdistää EHDS:n kaksi suurta tavoitetta: terveystiedon käytön hoidossa ja sen hyödyntämisen tutkimuksessa, innovaatioissa ja päätöksenteossa.

Suomessa terveystietojen toissijaiselle käytölle on asetettu kunnianhimoisia tavoitteita. Tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa luotettavana, turvallisena ja innovaatiovetoisena terveystiedon toimintaympäristönä. Tämä on kilpailukykykysymys: sujuva ja ennakoitava tiedon käyttö houkuttelee tutkimusyhteistyötä ja uusia investointeja.

Laadukas tutkimusdata ei kuitenkaan synny erillään terveydenhuollosta. Jos hoidossa syntyvä tieto ei ole riittävän rakenteista, laadukasta ja eri järjestelmissä yhteentoimivaa, samat puutteet seuraavat mukana myös tiedon myöhempään hyödyntämiseen.

Potilaan oikeudet, terveydenhuollon arki sekä tutkimus ja innovaatiot tarvitsevat lopulta samaa perustaa: toimivaa terveystiedon infrastruktuuria.

Sama viesti näkyy myös EHDS-toisiolain lausuntopalautteissa. Sote-toimijat, tutkimusyhteisö ja viranomaiset pitävät välttämättöminä selkeitä vastuita, toimivia tietorakenteita, laadukkaita aineistokuvauksia, sujuvia lupaprosesseja ja riittäviä resursseja. 

EHDS:n mahdollisuudet tunnistetaan, mutta sen velvoitteet eivät toteudu ilman käytännön toimeenpanokykyä ja tarvittavien kyvykkyyksien kehittämistä. Hyvinvointialueet ja yksityiset organisaatiot ovat keskeisessä roolissa siinä, millaista tietoa palveluissa syntyy ja kuinka käyttökelpoista se on myöhemmin tutkimukselle ja kehittämiselle.

Lainsäädäntö ei yksin rakenna infrastruktuuria

Suomella on EHDS:n toimeenpanoon hyvät lähtökohdat. Kanta-palvelut ja pitkä kokemus digitaalisesta terveystietojen hyödyntämisestä antavat meille etumatkaa. 

EHDS ei kuitenkaan toteudu kytkemällä nykyisiä järjestelmiä sellaisinaan ”eurooppalaiseen verkkoon”. Tarvitaan uusia tietorakenteita, yhteisiä formaatteja, tunnistamisen ratkaisuja, rajat ylittävän tiedonvaihdon palveluita, testausta ja muutoksia terveydenhuollon käyttämiin järjestelmiin. Näihin tarvitaan aikaa, osaamista ja rahoitusta – ja niiden kaikkien varmistaminen on vielä kesken.

Kanta-palvelut ovat kansallisesti keskeinen keino välttää päällekkäisyyksiä ja hillitä kustannuksia. Kansalliset palvelut eivät kuitenkaan poista muutostarpeita hyvinvointialueilla, muissa sote-organisaatioissa tai tietojärjestelmissä. Muutokset maksavat joka tapauksessa, joten kysymys on myös niiden järkevimmästä toteutustavasta. 

Vuosi 2027 on EHDS-asetuksen kansallisen toimeenpanon kannalta ratkaiseva. Siksi on tärkeää turvata myös toimeenpanon rahoitus. Hallitusohjelmassa tavoitellaan aktiivista osallistumista EHDS-yhteistyöhön ja datatalouden kasvua, mutta tavoitteet edellyttävät kansallisia investointeja. Valtiontalouden mittakaavassa tarvittavat panostukset ovat pieniä, mutta ne tukevat potilasturvallisuutta ja auttavat Suomea säilyttämään asemansa aktiivisena toimijana EU-maiden joukossa.

Tietojärjestelmät eivät muutu asetuksella. Yhteentoimivuus ei synny lain voimaantulopäivänä. Pelkkä oikeus ei riitä, jos potilaan tiedot eivät ole saatavilla silloin, kun niitä tarvitaan.

EHDS:n rahoituksessa ei kuitenkaan ole kyse vain yksittäisten tietojärjestelmien kehittämisestä. Kyse on siitä, varmistammeko aidosti käytännössä ne potilaiden oikeudet ja terveystiedon hyödyntämisen mahdollisuudet, jotka olemme yhteisesti eurooppalaisella sääntelyllä päättäneet rakentaa.

Lainsäädäntö voi antaa ihmiselle oikeuden hänen terveystietoonsa. Vasta toimivat prosessit ja järjestelmät tekevät siitä oikeuden, johon hän voi todella luottaa.

Kirjoitus on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Aija Lähdesmäen ja Hyvilin erityisasiantuntija Hanna Mennan yhteisblogi ja se on julkaistu myös THL:n sivuilla.

Lisätietoja