Kunnilla on mahdollisuus järjestää perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Toimintaa voidaan järjestää ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä erityisen tuen piirissä oleville oppilaille. Tarvittaessa lapselle voidaan järjestää hoitoa myös muiden lakien perusteella.
Kuntaliitto ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy ovat laatineet muistion vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä kunnan ja hyvinvointialueen yhdyspintayhteistyönä . Muistio sisältää tietoa kunnan perusopetuslain mukaisesta aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvasta vammaislainsäädännön mukaisesta hoidosta ja huolenpidosta.
Lisätietoja:

SAMI UOTINEN
johtava juristi
+358 9 771 2623, +358 50 341 3349
sami.uotinen@hyvil.fi

JAANA VIEMERÖ
erityisasiantuntija
+358 9 771 2303, +358 50 359 2023
jaana.viemero@hyvil.fi
-
Hyvinvointialueiden Ikäjohdon verkosto on linjannut ikääntyneiden asumispalveluiden odotusaikojen laskennan yhdenmukaisista käytännöistä
Yhdenmukaisten linjausten käyttöönotto tarkoittaa, että jatkossa lain mukaisesti julkaistavat odotusajat ovat kansallisella tasolla vertailukelpoisia. Tavoitteena on, että yhtenäisen odotusajan laskennan […]
-
Sosiaalipalvelujen uudistamistyöryhmän ja alatyöryhmän ehdotukset
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 9.7.2025 työryhmän valmistelemaan sosiaalihuollon palvelu-uudistusta ja alatyöryhmän valmistelemaan työllistymistä edistävien sosiaalipalvelujen uudistamista. Työryhmien toimikausi oli 15.8.2025–31.1.2026. […]
-
Talouden sopeuttaminen ei ole pysäyttänyt palvelujen kehittämistä hyvinvointialueilla
Talouden sopeuttamisen rinnalla palvelujen kehittäminen on jatkunut vahvana hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueet ovat sopeuttaneet merkittävästi talouttaan vuonna 2025 Hyvil – Hyvinvointialueiden talous […]
-
Hyvinvointialueiden yhteinen ääni – Tule viestinnän asiantuntijuuden kärjeksi Hyviliin
Haemme viestinnän erityisasiantuntijaa monipuolisiin viestinnän tehtäviin Vaikuttamisviestintä on oleellinen osa tehtävää ja arvostamme sen kokemusta. Viestinnän ammattilaisena tunnistat vaikuttamismahdollisuuksia, kirjallinen […]
-
Hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaaminen tulee lopettaa
Hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmään on kaivattu korjaussarjaa. Nyt julkaistu rahoituslain muutosesitys on yksi vastaus tarpeisiin, mutta lopputulokseltaan herättää hyvinvointialueilla suurta huolta. Lausuntokierroksella […]