Peruspalvelut on turvattava lähellä – mutta myös erikoissairaanhoidon työnjakoon on uskallettava tarttua

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään 3.11. laajan jutun otsikolla: ”Monen potilaan tilanne mullistuu: sairaalapalveluiden karsiminen on välttämätöntä”.

Jutussa kerrotaan minun suullani muun muassa, että ”’Peruspalvelut on turvattava lähellä asukkaita, joten säästöt on haettava erikoissairaanhoidosta”.

Juttu antaa osin virheellisen kuvan siitä, mitä sanoin. En vaatinut yksioikoisesti ”sairaalapalveluiden keskittämistä tai keskussairaalapalveluiden karsimista”. Erikoissairaanhoidon työnjakoa tulee kehittää, mutta liikkeen ei pidä mennä vain yhteen suuntaan. Sairaalan koko ei määrittele sitä, kuinka kustannusvaikuttavasti hoito suoritetaan. Myös yliopistosairaaloiden työnjakoa tulee tarkastella.

En myöskään esittänyt, että valtion pitäisi määrätä erikoissairaanhoidon työnjako, vaan että luotaisiin paremmat kannusteet vapaaehtoiseen työnjakoon. Valtiolla olisi tässä viimesijainen rooli, mikäli yhteistyötä ei muuten synny. Ennen päätöksiä tarvitaan kattavat vaikutusarviot, nykyinen tietopohja ei näin perustavanlaatuisiin muutoksiin riitä.

Säästöjä pitää hakea ensisijaisesti palvelulupausta tarkastelemalla ja tuottavuutta parantamalla. Hyvinvointialueet ovat säästäneet viime vuosina huomattavasti, sote-menot laskevat reaalisesti tällä hetkellä kolmatta vuotta peräkkäin. Minulla on huoli kokonaisrahoituksen riittävyydestä.

Pääviestini kuitenkin oli, että peruspalvelut pitää turvata lähellä asukkaita, eikä sitä voi tehdä tarttumatta erikoissairaanhoidon työnjakoon monen muun asian ohella. Tämä on tosiasia, joka pitää tunnustaa.

Lue Helsingin Sanomien haastattelu 3.11.

Lisätietoja