Itä-Suomen yliopisto vastaa pelastusalan johtamiskoulutuksen tarpeeseen käynnistämällä uuden maisteritasoisen suuntautumisvaihtoehdon syksyllä 2026 Kuopion kampuksella. Koulutus on suunnattu pelastusalan kokemusta omaaville henkilöille, joilla on jo alempi korkeakoulututkinto.
Tarjolle tulee ensimmäistä kertaa yliopistotasoinen, tutkimusperustainen koulutus, joka keskittyy pelastusalan johtamiseen. Pelastusalan uuden suuntautumisvaihtoehdon sisällöllistä suunnittelua on toteutettu alusta lähtien yhteistyössä Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kanssa. Tiivistä vuoropuhelua jatketaan syksyn aikana.
Lue lisää: Tiedote: Itä-Suomen yliopisto käynnistää uuden pelastusalan johtamiskoulutuksen
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto on Suomen kaikkien 21 pelastuslaitoksen vapaaehtoinen yhteenliittymä. Kumppanuusverkoston tavoitteena on kehittää pelastuslaitosten toimintaa siten, että palvelut kansalaisille ovat laadukkaita, tehokkaita, taloudellisia ja perustuvat yhdenmukaiseen tulkintaan voimassa olevista säädöksistä ja määräyksistä.
Kumppanuusverkoston toiminta on aloitettu vuonna 2008 ja verkosto toimii nyt Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n yhteydessä. Verkostoyhteistyön avulla pyrimme vähentämään pelastuslaitosten päällekkäistä työtä sekä lisäämään yhteisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston vahvuutena on tasa-arvoinen verkostomainen työskentely.
https://pelastuslaitokset.fi/uutinen/pelastusalan/johtamiskoulutus
-
Pelastustoimen asiakaspalautteen mittaaminen -julkaisu saatavilla
Pelastustoimen asiakaspalautteen mittaaminen -julkaisu kokoaa yhteen pelastustoimen asiakaspalautteen mittaamiseen liittyvän valmistelutyön, jota Hyvil on toteuttanut yhteistyössä hyvinvointialueiden, THL:n ja sisäministeriön […]
-
Pelastuslaitoksilla 95 000 hälytystehtävää vuonna 2025
Pelastuslaitoksilla oli viime vuonna lähes 95 000 hätäkeskuksen välittämää tehtävää, keskimäärin 260 tehtävää päivittäin. Lukumäärä on ollut pienempi viimeksi vuonna 2005. […]
-
Saavutettavuuden edistäminen hyvinvointialueilla
Kannanotto Suomen digikompassin sisältöihin – saavutettavuuden edistäminen hyvinvointialueilla Kannanoton strategisen tason tavoite Julkisen hallinnon digitaalisten palveluiden ja asiakaspolkujen tulee olla […]
-
Suun terveydenhuollon ohjeellinen vastaavuusluettelo vuodelle 2026 julkaistu
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämään suun terveydenhuollon toimenpideluokitukseen tulee muutoksia 1.1.2026. Hyvilin julkaisemassa vastaavuusluettelossa kuvataan asiakasmaksuasetuksen ja toimenpideluokituksen välisiä […]
-
Voiko sosiaalityötä ohjata ulkoapäin?
”Sosiaalityö on itsenäinen akateeminen professio, jonka sisältöä ei voida määritellä ulkoapäin ja johon liittyvää vastuuta ei voida näin siirtää työnantajalle” […]